Boudoir- ja huomenlahjakuvaus
Boudoir- ja huomenlahjakuvaus on loistava tapa antaa rakkaallesi se taatusti erilainen lahja. Kuvauksen voi tehdä studiossa tai miljöössä. Kesällä se voidaan toteuttaa oikeastaan missä vaan.
Teen useita boudoirkuvauksia viikottain ihmisistä ympäri Suomea. Kuvat voidaan ottaa yöllä tai päivällä, metsässä, rannalla, kukkakedolla, puutarhassa, omassa makuuhuoneessa, hotellissa, studiossa ym. ideat kuvaukseen ovat täysin vapaita ja hauskoja toteuttaa. Katso myös HUOMENLAHJA.FI -sivusto |
Asiakkaan suosituksia
Olen todella tyytyväinen Petri Kuosmasen ottamiin Boudoir -kuviini.
Mieheni ja minun 10 -vuotishääpäivä lähestyi ja halusin antaa hänelle ikimuistoisen lahjan, josta jäisi muisto myös itselle. En yleensä viihdy kameran edessä ja viimeisin kuvaukseni oli
ylioppilaskuva 14 vuotta sitten. Jännityksestäni huolimatta kuvausten tunnelma oli rento, enkä tuntenut oloani yhtään vaivaantuneeksi niin kuin olin aluksi kuvitellut.
Petri osasi ammattimaisesti ohjata kuvattavan imarteleviin asentoihin, mutta oli avoin myös omille ehdotuksilleni. Voin lämpimästi suositella Petriä, kuvat onnistuivat yli odotusten ja miehenikin tykkäsi!
-Susanna
Yritin keksiä sulhaselleni jotain yllätystä huomenlahjaksi. Ystäväni ehdotti huomenlahjakuvia. Aluksi ajattelin ideaa turhan rohkeaksi, kun en rakasta kameran edessä esiintymistä. Pohdin kuitenkin ideaa pitkällä aikavälillä, ja päätin rohkaista mieleni kuvien suhteen. Halusin kuitenkin antaa jotain kestävää, jota voi vuosienkin jälkeen katsella tärkeää elämänvaihetta muistellen. Otin yhteyttä Studio Coolpoolin Petriin ja meillä synkkasi heti. Kuvaus sujui hauskoissa tunnelmissa, enkä kokenut oloani yhtään vaivaantuneeksi. Kuvista tuli kauniit ja tärkeät.
-Emilia